Se aika vuodesta

Nyt kun istun kalpean valon edessä on jo torstai, mutta olen kirjoittanut tämän jo pari päivää aiemmin kulkiessani sen suuren lämpimän valon alla. Minulle se on tyypillistä, ajatella tekstimuodossa ikäänkuin kirjoittaisin tarinaa näkemälleni ja kokemalleni. Kuin olisin elokuvan henkilö, jonka ajatukset ilmestyisivät ruudulle tekstityksenä. 

Selkää vasten tuntuva lämpö, tienvarsilta paljastuvat roskat, varpaiden alla hiertävät hiekoituskivet, moottoripyörän pärinä, nahkatakkiset teinit, esiin hiipivä halu kävellä joka paikkaan, jäätelön syöminen ulkona, ravintoloiden edustoille nousevat terassit, kantapäistä kastuneet sukat, koirankakan haju eteisessä....Jopa se kuulostaa positiiviselta nyt kun on se aika vuodesta. 

Olo sietämättömän kevyt ja suupielet nousevat väkisin. Niinkun joku olisi uudelleenohjelmoinut minut viikko sitten. Tietänenkö itsekään mikä on syytä ja mikä seurausta, mutta toimin automaatiolla. Kun istut aivoriihessä tulevan työnantajan kanssa, hymyile. Kun palautat vieraan lapsen tippuneen hanskan Prismassa, hymyile. Kun puhelin ilmoittaa tykkäyksestä profiilikuvassasi, hymyile. Kun tunnet hänen huulensa kaulallasi niin hämmennyksen seasta, hymyile. Aina kun aurinko paistaa, hymyile.

Minulla on kylmän jäljiltä vasta hiljalleen lämpenevissä soluissani tunne, että jotain mieletöntä on tulossa. Jotain väistämätöntä ja kepeää. Näin ei pitänyt todellakaan käydä, mutta olen rakastunut. Tähän aikaan vuodesta. 



Oodi 6kk

Eilen tuli kuluneeksi kuusi kokonaista kuukautta siitä yöstä kun olin synnärillä tuoreena kahden lapsen äitinä. Aika on jännittävä juttu, se häviää läpi sormien ja silti tuntuu olevan aina läsnä. Oodi on ollut meillä aina, mutta vastahan silti viime viikolla kellotin supistuksia. Puoli vuotta kuulostaa vielä raaemmalta kuin kuusi kuukautta. Toinen samanlainen ja kaikesta siitä on vuosi. Sitten minulla on jälleen taapero. Hurjaa.


Tälläkin kertaa halkean ylpeydestä uusien taitojen karttuessa. Niiden huomaaminen vain tapahtuu vähän eri lailla kuin ensimmäisen kanssa. Ja joka kerta haikeana huokailen, että voi kun se vielä hetken pysyisi pienenä. Joka tapauksessa tälläinen on meidän puolivuotias!

Oodi on naurunaama, lähes aina saa houkuteltua hymyn huulille. Joskus kiukunkin keskeltä. Hän on aika rauhallinen, tarkkailija. Varsinkin siskon tekemisiä seurataan silmä kovana ja pikkuhiljaa on alkanut hinku päästä perään. Oodi pyörähtää molemmin päin, kulkee lattialla kääntyen akselinsa ympäri ja peruuttaa. Neuvolassa esitteli kuinka nousee käsien varaan ja vetää polvet koukkuun, eli tapailee konttausasentoa. 


Oodin kanssa sormiruokaillaan ja nyt keskiviikkona saatiin vasta lupa istuttaa, joten ollaan maisteltu vielä aika varovasti sylistä käsin. Nyt on maisteltu bataattia, porkkanaa, banaania, kananmunaa, kauraa, mustikkaa, vesimelonia, päärynää, mangoa, avokadoa...Ja varmaan muutakin mitä äitiaivot ei nyt muista. Oodi on syönyt myös pari kertaa hienosti puuroa ihan itse lusikalla.


Oodi näyttää päivä päivältä enemmän isältään. Tytöissä on paljon samaa, mutta toisaalta ovat aivan erinäköisiä. Oodi on mini, 6kk mitat olivat 6370g & 66,1cm. Hassua kun Elle on aina kasvanut ikäistään isompana niin on tottunut siihen. Oodi on meidän minipossu. 


Syvemmälle

On kaksi kanavaa joiden kautta näkee miun pään sisälle: Spotify-listat ja Pinterest-taulut. Sen lähemmäs miun ajatuksia ei juuri voi päästä lukematta miun päiväkirjaa. Tietenkään pelkästään niitä katsomalla ei voi tietää mikä oli se asia, joka sai miut poimimaan sen sinne. Siksi ajattelinkin tehdä aina loppukuusta tämmöisen koosteen siitä, mikä lainaus puhutteli ja mikä biisi soi eniten. 

Ja eritoten miksi. 

Maaliskuu on valunut läpi sormien lähes yhtä nopeasti kuin edeltäjänsä. Aurinko on uskaltautunut näkyville jo useimpina päivinä ja piakkoin siirretään taas kelloja kesää kohti. Valo piristää minua, aina. Silti kevät tuo joka kerta mukanaan jonkinlaisen paineen. Pitäisi uudistua, saada aikaiseksi, tulla paremmaksi ihmiseksi. Vain seuraavaa pimeää talvea varten? Tämä kevät on erilainen kaikin mahdollisin tavoin. Keväisin kuuluisi nimittäin myös rakastua jos vain suinkin. Tulevia valoisia öitä varten? Ei miulle.




(Pinnattu tältä sivulta)

Oon tässä kuussa käyttänyt paljon aikaa ja ajatuksia tulevaan elokuuhun. Sain taannoin nimitäin kunnian toimia kaasona ystäväni häissä. Ihan mahtavaa, ihanaa ja aika raskasta. Sen takia miun Pinterest on täyttynyt polttari ja häähommista. Etin täydellistä mekkoa ja pinnaan ihania vintage-tyylisiä saavuttamattomia pukuja taulut täyteen. Miulla ei oo edes värirajotusta, valkosen lisäks, joten en tiedä miten ikinä saan valittua. 

Musiikin suhteen oon ihastunut näihin cover-potpureihin ihan täysillä. Nää sopii niin hyvin ihan mihin vaan tilanteeseen taustamusiikiksi. Pari viikkoa sitten makasin sunnuntaina yksin krapulassa, tuijottelin ikkunasta ja kuuntelin tämän kyseisen varmaan kahdeksan kertaa putkeen. Kelluin vain siinä olotilassa, joka on suorastaan sunnuntain ilmentymä.


Rakastan näiden kahden jokaista biisiä, koko tätä albumia. Jokainen niistä osuu jonkun kulman kautta niin hyvin, niin hyvin että sattuu. Koska kaikki nää vuodet ja  nää kaikki kertoo susta.


"Sä haluut vaan tilaa
Ja mä teen kaiken oikein
Koska en vaan, haluu tätä pilaa
mut jos en nää sun viestei, voi ei sä alat panikoimaan
Ees ja taas vuoroin toista kiinnostaa
Tietääkö meistä kumpikaan
Että kuka mä oon sulle
Kuka mä oon sulle?"


"Sä se osaat mulle uskotella

Et teen sulle kaikesta vaikeeta
Minkä mä sulle voin kun sä sanot sen noin
Sä sanoit voi voi unohda toi
Mä katoin sormien läpi niinku toivoit
Minkä mä sulle voin kun sä sanot sen noin
Kun sä sanot sen noin"