Raskauden ensimmäinen kolmannes

Maanantaina alkoi raskausviikko 16. Keskiraskauden eesteisyydestä ei ole tietoakaan, mutta miten nopeasti voi aika kulua? Ajattelin tulla kertomaan vähän mitä alkuraskauden aikana tapahtui ja miten ollaan voitu. Ultrassahan olen käynyt nyt kolmesti ja neuvolassa kahdesti. 

Oireistoni on ollut tällä kertaa aika mitätön. Pahoinvointia on ollut viikolta kuusi saakka ja on edelleen jos ruokavälit venähtävät. Oksentamaan en ole joutunut kuin ehkä viitisen kertaa. Pidän jatkuvasti pahoinvointirannekkeita ja koen, että ne auttavat. Saa nähdä milloin uskallan ottaa ne kokonaan pois. Pahoinvoinnin lisäksi vanhoja tuttuja ovat akne ja liitoskivut. Molempia osasin tosin odottaa. Suurimmaksi osaksi en siis edes muista olevani raskaana! 


Aluksi maha ei tuntunut edes turpoavan, mikä tuntui oudolta kun Ellen aikaan sain ensimmäisen raskausarvenkin jo rv6. Lopulta turvotukset alkoivat noin raskausviikolla kymmenen ja nyt verrokkikuvissa maha näyttää yhtä isolta kun Ellen aikaan samoilla viikoilla. Painoa tosin tällä kertaa on tullut vain noin 1,5kg, mistä olen aika ylpeä kun sitä alunperinkin on ihan tarpeeksi. Ellestä tähän mennessä oli tullut varmasti jo ainakin +5kg.


Ultrissa kaikki on ollut hyvin, samoin neuvoloissa. Voin siis oikeastaan aika mallikkaasti. Olen tuntenut liikkeitäkin jo muutaman viikon ja se rauhoittaa mieltä. Ja vaikka voisi kuvitella, että henkisesti tämä olisi sitten paljon raskaampi juttu niin ei se oikeastaan ole ollut. Harva asia joka mielessä pyörii liittyy raskauteen, vaikka totta kai se nostaa pintaan joitain uusiakin asioita. Aloitin kolme viikkoa sitten neuvolan kautta käynnit myös psykologisella sairaanhoitajalla, joka on ihana tyyppi. 


Sukupuoli on minulle tällä kertaa täysi kysymysmerkki. Vaihtelen ajatusten välillä päivästä riippuen ja odotan innolla rakenneultraa toukokuun lopussa. Ellestä minulle oli alusta saakka selvää, että hän on tyttö. Joten nyt olen ollut vähän ehkä jopa hukassa sen kanssa kun vahvaa oloa kummastakaan sukupuolesta ei ole tullut. Olen ultrassa siis kummasta tahansa varmasti innoissani ja yllättynyt. 

Ylempi on Ellen nt-ultra kuva ja alempi Nöttiksen

Viikonloppuna lähden ystävän kanssa lapsimessuille ja mennään yöksi hotelliin. Oon odottanut tätä reissua jo pitkään ja on ihanaa päästä hetkeksi pois Joensuusta. Ja ottaa etäisyyttä asioihin täällä. Tiedän, että jätin monia kysymyksiä avoimiksi tässä ja tiedän että moni haluaisi niihin vastauksia. Tällä hetkellä minä olen vain se jolla on todella vähän vastauksia ja paljon kysymyksiä. Jos näette lapsimessuilla niin tulkaa ihmeessä nykimään hihasta! Ihanaa alkavaa kevättä kaikille. 



Vauva 2017

"Oispa kamalaa jos oisitki raskaana! Mieti!" "No älä, vois aamulla soittaa et täs kävi nyt klassisesti et tää ei ookaa krapulaa. Luojan kiitos ei ois kun yks isävaihtoehto!" 

Ja paljon alkoholin siivittämää naurua päälle. Näin kutakuinkin meni keskustelu kaverin kanssa kuukausi sitten kun muistin puolivälissä iltaa, että piti varmistaa raskaudettomuus. "No testaan sitten myöhemmin viikonloppuna, ei se kuitenkaan oo mahollista." 

Ja niinhän sitten kävin muutaman päivää kestäneen rintojen arkuuden perusteella ostamassa raskaustestejä. Niitä joita edelliskesän ja -syksyn olin kovin toiveikkaana tehnyt. Tottumuksesta jätin testin lavuaarin reunalle palatakseni heittämään sen pois hetken kuluttua. Kuitenkin käteni pysähtyi ennen roskista kun näin parillisen määrän viivoja. "Mitä v*ttua!" Aloin paniikissa itkeä ja kävellä asuntoa ympäri niinkuin viivat häviäisivät tällä tavalla. Eivät hävinneet. Laitoin paniikissa viestiä kaverille ja siskolle. Pitää kertoa Joonakselle, aivan. Vielä suurempi paniikki. 

Vähän ajan kuluttua itku laantui, ehkä vähän paniikki myös. Ja siinä hetkessä me päätettiin, että me pystytään tähän. Oliko tämä vahinko? Ei. Me ollaan aikuisia ja tiedetään miten lapset saa alkunsa. Oliko tämä suunniteltua? Ei. Me myös naiivisti kuviteltiin kaiken sen yrittämisen jälkeen, että ei pystytä lisääntymään keskenämme. Halutaanko me tätä? Kyllä. Me molemmat ollaan tässä mukana kaikella sillä samalla rakkaudella vauvaa kohtaan kuin oltaisiin oltu vuosi sitten. 

Jo ennen uusimpia anonyymikommentteja tiesin, että ihmiset puhuu kun julkistettiin asia eilen. Oon kotosin paikasta jossa ihmiset vois merkata juoruilun CV:hen. Osa saattaa jopa olla oikeasti huolissaan. Ja olisin kirjoittanut tämän tekstin jos eilen, jos olisin ehtinyt. 

Suurimpaan osaan asioista, jotka ihmiset haluaa tietää, en vielä itsekään tiedä vastausta. Mutta jos teillä on jotain kysyttävää niin kyllä te voitte kysyä ihan omien nimimerkkienne takaa muualla somessa, ettekä piiloutua anonyymiyden taakse ja tuoda asiaa blogiin jossa sitä ei vielä oltu edes käsitelty millään tavalla.

En vielä tiedä missä tulen asumaan, kenen kanssa, miten jaksan...Ja olkaa onnellisia, että ne on asioita joista teidän ei tarvitse huolehtia ja miettiä. Asiat jotka sen sijaan tiedän ovat ne jotka merkitsevät. Tää on iloinen asia, läheiset on onnellisia ja meidän tukena. Neuvolassa tiedetään täysin millainen tilanne meillä on ja kuten aina ennenkin otan kaiken avun vastaan mitä saan. Ellestä tulee huikee isosisko. Tiedän, että jotenkin me selvitään ihan niinkun aina ennenkin.  Rakastan miun perhettä ja teen mitä tahansa sen eteen.

Joten sanokaa mitä vaan, mutta aion kaiken tämän pahoinvoinninkin uhalla nauttia tästä raskaudesta. Me aiotaan olla onnellisia tästä. 



Miten tälläisen otsikoi?

Monta tuntia ajatusten pyörittelyä yötä päivää. Hieman vähemmän keskustelua, sanoja ja sopimuksia. Pyykkivuorta isompi kasa huolta, syyllisyyttä ja luopumisen tuskaa. Entistä enemmän epävarmuutta, itkua ja paniikkikohtauksia. Päivän viimeisten auringonsäteiden verran valoa, helpotusta ja toivoa. Pikkuhiljaa kasvavaa hyväksyntää ja askeleita kauemmas ja kauemmas. 

Tiedättekö miltä tuntuu kun pelkää jatkuvasti kuinka kauan pysyy kasassa? Kun kaikki tunteet tulevat eri tavalla kuin ennen, kuin hyökyaaltoina jotka tekevät tilaa seuraavalle? Kun yksi asia merkitsee enemmän kuin mikään muu ja tekisit ihan mitä vain sen eteen? Jopa sen mikä eniten sattuu.

Kuukauden olen pyristellyt kuin pikkulintu pakkasta vastaan. Olen suorittanut, hymyillyt ja romahtanut. Joka ikinen päivä. Lopulta teimme päätöksen siitä, että tytön tapaamis- ja asumisasiat menevät uusiksi. Ja tänään minä pakkasin hänen tärkeimpiä asioitaan pieneen matkalaukkuun, että hän tuntisi olevansa kotona siellä mikä tähän mennessä on ollut kakkoskoti. Isän kanssa. 

Kun pohdin tätä asiaa koin koko ajan syyllisyyttä. Kääntelin asiaa päässäni kaikin mahdollisin tavoin tietäen, että lapseni paras tällä hetkellä ei ole minun luonani. Yritin miettiä kaikkia vaihtoehtoja. Lopulta varovaisesti toivoen, että teemme oikean ratkaisun, luovuin suurimmaksi osaksi ajasta lapseni elämässä. Väliaikaisesti, mutta tietämättä miten pitkä se aika oikeastaan tulisi olemaan. Yrittäen sopeutua ikävöimään tuota pientä ihmistä, jonka olen tähän saakka suukottanut uneen lähes jokainen ilta hänen kolmevuotisen elämänsä aikana. 

Ja se syyllisyys seuraa minua luultavasti kauan. Tästä eteenpäin kuljen siis kohti sitä, että jaksaisin taas kannatella sekä itseni, että tyttäreni. Tällä hetkellä pystyn vain yhteen kerrallaan. Jos minusta tekee huonon äidin se, että tiedän mikä on lapselleni parempi vaihtoehto ja toimin sen mukaan niin sitten olen sitä kunnialla. Jos minusta tekee huonon äidin se, että annan lapseni isän olla isä huolimatta siitä miten asiat loppuivat niin sitten olen. Se etten laittanut vihaa ja katkeruutta tyttäreni edelle on, uskokaa pois, paljon vaadittu. Olisin voinut antaa sen mennä niinkin. Koska emme pystyneet antamaan hänelle ehjää perhettä, on meidän pystyttävä edes toiseksi parhaaseen. Hän ansaitsee molemmat vanhempansa, terveinä ja kykenevinä huolehtimaan hänestä. Ja niin se tulee olemaan. 

Ja koska Profeetat iski biisinsä teksteillä vahingossa sellaseen saumaan, että tein tästä voimabiisin itselleni niin pakko lainata sitä vielä tähän. 


"Niin on ollut ja niin on aina oleva, mä seison omieni puolella
vaik riidat meinais repii kaiken.
Niin on ollut ja niin on aina oleva, mä seison omieni puolella
Käännän selän, vaan selkää vasten."