Hyvästi haave

Viime maaliskuussa olimme varmoja siitä, että nyt olisi aika. Joku jossain oli päättänyt toisin, ehkä se joku ennakoi. Minä en osannut, vaan heittäydyin täysillä. Muistan käyneeni läpi kaikki mahdolliset näkökulmat asiaan jo edeltävän puolen vuoden aikana. Me olimme valmiita, innostuneita ja odottavia. Pian stressaava kevät kääntyi kuitenkin kesäksi ja jossain välissä kävi mielessä epäilyskin. Monta pettymystä, monta paritonta viivaa. "Siun pitää olla kärsivällinen, kyl se sit tulee kun on tarkotus" ja minä itkin että mitä jos ei tulekaan? Jos ei olekaan tarkoitus? 

Yleensä kun pelkään jotain niin se tapahtuu. Vaistoni ovat harvoin väärässä ja siksi vahvat selittämättömät pelkotilat saavat minut varpailleni. Tunnen jonkin olevan vinossa tai jotain pahaa tapahtuvan. Odotan, odotan ja odotan. Olin kärsivällinen, välillä jopa toiveikas. Juteltiin mahdollisesta pikkusisaruksesta ja nyt se viiltää syvältä kun tyttö sanoo että minun mahassani asuu vauva. Ei asu, ei enää ikinä. Suusta se tulee ulos muodossa "Rakas, sinä olet äidin ainoa vauva".

Parittomat viivat lisääntyivät ja jossain vaiheessa lopetin. Kävin lääkärissä pitkien kiertojen takia ja kaikki näytti normaalilta. Verikokeet olivat kaikilta osin keskiarvoisia, kuten minussa yleensä kaikki. Lääkäri sanoi vain, että tulette sitten maaliskuussa jos vauvaa ei kuulu eikä näy. Ei me tulla. 

Hypisteltiin vauvatarvikkeita, ostettiin joitain minikokoisia vaatteita. Yhdellä automatkalla kotiin meidän vuosipäivänä päätettiin vahvat nimivaihtoehdotkin. Takakontissa oli uusi syöttötuoli ja takapenkillä maailman paras tuleva isosisko. Miksi minä toivoin?

Kun kierto alkoi olla noin viisikymmentä päivää niin olin jo lakannut toivomasta. Veit minut ulos, silloin kun vannoit että mitään muuta et halua niin paljon kuin tätä. Meitä. Itkin Bridget Jonesin raskautta, synnytystä ja vauvaa. Itkin niin että sieluun särki ja ajattelin, että mitä jos en koskaan enää saa tuota. Olin kateellinen kuvitteelliselle hahmolle, katkera suorastaan. Ja kaikille todellisillekkin kun raskausuutisia tipahteli vähän väliä somessa. Soitin uudelleen lääkäriin kun kierto oli kestänyt noin kahdeksankymmentä päivää ja sain soitto-ajan syntymäpäiväkseni. Vähänpä tiesin.

Istuin ravintolassa ystävän tarjoamalla syntymäpäivälounaalla ja yritin unohtaa mitä sain tietää aamulla. Sen sijaan unohdin lääkärin soittavan. Soitti se uudelleen, silloin vastasin ja takeltelin. "Teillä oli raskaustoive..." "Joo oli." "Ei siis enää ole? Ootteko siis eronneet vai?" Ja minun teki mieli sanoa suoraan totuus, en kuitenkaan sanonut vaan tyydyin vastaamaan myöntävästi. 

Tänään kun on menossa kiertopäivä sataviisi, on kulunut tasan viikko syntymäpäivästäni. Tänään nostin laatikollisen pieniä vaatteita eteeni ja poistin suurimman osan. Joitain jätin Ellelle itselleen tulevaisuutta varten. Lopuista aloin tekemään pieniä settejä ja kuvasin myyntiä varten. Mutta enhän minä pystynyt. Lopulta laitoin ne vain kasaan ja lahjoitin ensimmäiselle hakijalle. Ja aamulla ne tullaan hakemaan. Siihen muovikassiin pakkasin haaveeni toisesta lapsesta, ehjästä perheestä ja kipeät yhdeksän kuukautta yritystä. Sen että se olinkin vain minä joka halusi tätä. 



14 kommenttia:

  1. Tuntuu niin pahalta sun puolesta, paljon jaksamisia! <3

    VastaaPoista
  2. Pahalta tuntui lukea, kaikki tsemppi ja sympatia vaikeaan tilanteeseen

    VastaaPoista
  3. Riipaiseva kirjoitus. <3

    VastaaPoista
  4. Ihana että bloggaat taas. Sinun kirjoitukset on niin aitoja ja et kaunistele asioita ja kirjoitat rohkeasti vaikesta ja kipeistäkin asioista. Sun juttuihin on helppo samaistua. Elämässäsi on tapahtunut paljon asioita nyt ja ei vieläpä mistään helpoimmasta päästä. Toivon sulle paljon voimia ja jaksamista ja kaikesta huolimatta iloa ja valoa tulevaan! <3

    Terveisin yksi lukija, joka on seurannut tälleen anonyymisti sun bloggausta ihan ekasta kirjoituksesta saakka! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Tää on kuitenkin se syy miks julkisesti kirjotan. Kiitos paljon <3

      Poista
  5. Milloin uusi postaus? Kiinnostaa kovasti kuulla lisää tilanteestasi. Miten Elle reagoi eroon? Mites asumisjärjestelyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitan ihan fiilispohjalta tällä kertaa, eli en lupaa minkäänlaista säännöllisyyttä tai muuta. Elle ei vielä varsinaisesti tiedä. Asutaan edelleen saman katon alla toistaiseksi ja Ellelle kertominen on ajankohtaista sitten kun uudet asunnot löytyy.

      Poista

Haluaisitko sanoa jotakin?