Hidasta kuolemaa

Vähän jännitystä taas viime perjantaina. Samantyylinen virastorakennus kuin aiemmin. Kaksi naista joilla oli jotkut ammattinimikkeetkin. Jutellaan, kuulemma ihan hienosti. Ei ollenkaan lohduttomalta kuulosta, niinhän minäkin sanoin muistatko? Tässä teille näitä keinoja arkeen, olkaa hyvät, kyllä te opitte. On mukavaakin yhdessä, paljon hyväähän tässä näkyy olevan. Syyt on selkeitä, kyllä niistä vanhoista tavoista eroon päästään töitä tekemällä. Eroon, hetkinen miksi niin radikaalia ratkaisua siis olikaan mietitty? 

Onhan nämä sellaisia vaikeita nämä uskottomuus asiat, jutellaanko seksistä vähän? Puhutaan ihan mistä vaan, tuntuu kuin olisin humalassa puhumisesta. Haluan puhua, puhua, puhua niin kauan että tää ratkeaa. Niin kauan että tulet järkiisi, näätkö mitä meillä olis tässä? Ei tää oo edes niin kivinen tie, kulje vielä seuraavaan risteykseen miun kanssa. Niin me voitais tarjota tää terapiajakso, lopuksi päätöksiä. Pitäisi sitoutua, ei muita. Sitoudun antamaan anteeksi, niin paljon olen valmis panostamaan. Tiedätkö paljon se minulta vaatii? Haluan sen terapiajakson, haluan edes reilun lopun. Sinun pitää miettiä, mitä sinun pitää miettiä? 

Neljä vuotta vai neljä kuukautta? Helppo valinta. Tiedän kaiken, heikot kohdat ja mikroilmeet mutta tietääkö hän edes koko nimeäsi? Helppo valinta. Yhdessä vanhemmiksi kasvaminen ja ehjä perhe vai äitipuolen roolittaminen? Helppo valinta. Kaikki ne asiat mitä ollaan koettu vai parit opiskelijabileet aamuyön jatkoilla? Helppo valinta. Mahdollisuus selvittää nämä asiat nyt vai katuminen myöhemmin? Helppo valinta. Ja silti aiot valita väärin. 

Minulta kysellään mitä oikein ajattelet, ja minä en tiedä. Edes sinulle tärkeämmät ihmiset eivät ymmärrä. He näkevät mitä minä näen, miksi sinä et? Millä perusteella minut heitetään pois? Entäs tyttäresi, millä perusteella hänen elämänsä revitään kappaleiksi? Olit meille tämän velkaa, mutta luovutat. En ymmärrä, etkä selkeästi aio selittää. Teen hidasta kuolemaa, ehkä minunkin pitäisi alkaa rukoilla. 

4 kommenttia:

  1. Halusin kommentoida anonyymisti, koska käyttäjätililläni on tunnistettava kasvokuva, enkä halua jakaa asioitani niin..

    Me erottiin mieheni kanssa keväällä, ja minä olin jättäjä. Etsin itselleni uuden asunnon ja lapset asui vuoroviikoin kummankin meistä luona. Meillä oli ollut jo pitkään riitaisa suhde ja aloin olla aivan poikki koko tilanteeseen. Meissä molemmissa oli liikaa vikaa eikä osattu olla enää yhdessä lasten tultua.

    Yksin asuminen tuntui hyvältä. Oli vapauttavaa olla yksin kaiken sen riitelyn ja muun jälkeen. Välillä tuntui toki kauhealta, mutta kasvoin tuona aikana vahmemmaksi (:

    Jos ymmärsin oikein niin miehesikö petti? Nyt sinun pitää arvostaa itseäsi niin paljon, ettet enää palaa sellaiseen. Pettäminen on mielestäni arvostuksen puutetta toista kohtaan.

    Joskus kirjoitit tekstin, missä kerroit omasta tavastasi rakastaa ilman, että olet rakastunut? Tuntuuko vielä samalle?

    Voimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävää että teillä on käynyt noin. Mie en kuitenkaan koe että tätä viimeisintä lukuunottamatta meillä olisi mitenkään ihan kamalaa tai jotain supervaikeita ongelmia ollut. Selvitettävissä kaikki. Sehän se turhauttaakin, kun näen tilanteen niin selkeästi. Enkä sano että vain toisessa olisi ollut vikaa, en todella. Mutta juuri siksi en voi vielä luovuttaa. Syitä siihen on monia, mutta jo lapsi yksinään on syy siihen että tällä tavalla tätä ei voi lopettaa.

      Tässä tilanteessa koen että vaatii enemmän vahvuutta antaa mahdollisuus kuin olla antamatta. Varsinkin kun se vaatii selkeästi miulta nyt ihan älyttömästi töitä. Joita olen valmis tekemään.

      Kakki miun suojausmekanismit on käytännössä pommitettu alas, joten niitä ei ole enää olemassa. Ihan yhtä paljon rakastan kuin ennenkin, eli ihan helvetisti.

      Kiitos.

      Poista
  2. Hyvin kirjoitettu taas! Onko tilanne alkanut yhtään helpottaa? :/ <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytännön asiat on hoidossa ja kai se tavallaan helppottaa.Eikä itketä ihan joka päivä enää.

      Poista

Haluaisitko sanoa jotakin?