Ajatuksia kummiudesta

Sunnuntaina vietettiin kummityttöni ensimmäisiä synttäreitä. Ja aivan kuin omastaan puhuisi, mutta miten siitä voi olla jo vuosi! Muistan aivan kirkkaasti kun laitoin ystävän kanssa viestiä supistusten alkaessa ja myöhemmin ystävän miehen kanssa tytön syntymästä. Siitä jonkun aikaa eteenpäin lukitsin Ellen ja itseni ulos kotoa, kun Joonaskin oli satojen kilometrien päässä intissä. Ja kun palasimme kotiin, odotti siellä postissa tullut ristiäiskutsu ja minun kutsussani oli ylimääräinen kortti. Luin kortin runon ja en ensin edes hoksannut, mutta kun hoksasin niin Joonas taisi vähän säikähtää kun kiljaisin samaan tyyliin kuin positiivisen raskaustestin tehtyäni. Saatoin myös hypähtää molemmilla kerroilla, ei se ole vain leffajuttu!


Itku silmässä laitoin ystävälle WA-viestiä, että totta kai minä tulen kummiksi. Tai haltijakummiksi tai joksikin sellaiseksi minua kaiketi kutsutaan kun en kirkkoon kuulu. Ystäväni molemmat lapset ovat minulle tärkeitä, mutta pidän tätä kummiutta kuitenkin tärkeänä minulle itselleni. Itse koen olevani näillekkin lapsille yksi luotettava aikuinen, mutta se tuntuu ihan superilta että siitä saa tämänkaltaista tunnustusta. Että minuun luotetaan ja toivotaan minun olevan lapsen elämässä. 


Koen tämän siis ehdottomasti kunniatehtävänä. Haluan olla tuki ja turva, sellainen joka on olemassa muutoinkin kuin vain synttärikortin lähettämällä. Sellainen jolta odotetaan enemmän kuin kallista joululahjaa ja ehdottomasti sellainen joka ei katoa. Olen kuullut paljon kauhutarinoita kummiudesta ja sen aiheuttamista pettymyksistä. Minulla itselläni ei ole kummeja kun en kirkkoon ole koskaan kuulunut ja haltijakummit olivat ilmeisesti vielä parikymmentä vuotta sitten aika tuntemattomia. Joten minulla ei varsinaisesti ole roolimallia tässä asiassa, mutta toivon että asenteeni kantaa pitkälle. 


Tällä hetkellä minulla on vain tämä yksi ainoikainen ihana kummityttöni, mutta toivottavasti kummiteltavien katras kasvaa muutamalla pienellä päällä tulevaisuudessa. Tämä yksi on kuitenkin sitä tärkeämpi. Paljon onnea Iitu 1v! Ps: Eikö hän olekin kuin pikkuinen nukke?

4 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis postaus, ihana miten panostat kummiuteen ja miten tärkeänä sitä pidät! :) Meillä tuli pojalle nimenantojuhlassa kolme haltijakummia, joista yhdestä ei ole kuulunut 1v synttäreiden jälkeen mitään ja se on aika kurjaa. Kaksi muuta ovat läheisiä ja toinen heistä on itseasiassa miun kummipojan isä, mukavaa on kun lähellä on muitakin aikuisia kuin perheenjäsenet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla! <3 Meidän tytöllä on vaan yksi kummi,mut hän on miun lapsuudenystävä jonka kans ollaan tunnettu ihan aina. Eli se ei ees pääsis häviimään vaikka yrittäis. :D Asutaan kyl eri kaupungeissa ja nähdään silleen harvoin mutta silti.

      Poista
    2. Hahhah, pitäskö yrittää hävitä �� ei vaan. Oon ylpeä kummiudestani ja on kunnia olla Ellen elämässä. ❤

      Poista
    3. Voithan sie yrittää, mut voin kertoo et saat yrittää aika kovasti. :D <3

      Poista

Haluaisitko sanoa jotakin?