Synnytyskertomus

Päästiin eilen kotiutumaan ja nyt kun maitokin alkoi nousta niin minulla on hetki aikaa blogillekkin. :) Voidaan siis kaikki hyvin ja on ihanaa olla kotona. Tämä synnytyskertomus on nyt se mitä minä muistan sillä en saanut sairaalasta mitään paperista versiota. Kyselen sitä perjantaina kun meillä on imetyspoliklinikka-aika ja laitan korjaillun tekstin johonkin noista sivuista tai teen omansa.

Miulla oli viime viikon keskiviikosta asti sellasta ärsyttävää menkkajomotusta mitä oli ollut jo monesti aiemminkin. Sitä sitten vaan kirosin siinä kun ei kipeytynyt mihinkään ja ettei koskaan päästä synnyttämään. Torstaina alkoi sitten tulla verensekaista limaa mitä sitäkin oli tullut tosiaan jo kerran aiemmin viikko sitten. Joskus siinä iltapäivästä minuun iski fiilis, että huomenna meillä on vauva. Sellainen samanlainen kun silloin testiä tehdessä, että nyt se on positiivinen. Parin tunnin sisällä ne jomotukset muuttui selvemmiksi ja jossain vaiheessa henkeä salpasi supistuksen aikana. En ensin uskaltanut sanoa Joonakselle mitään jos ne loppuukin tai se panikoi tai jotain. Sitten se huomasi kun hengittelin niin oli pakko sanoa. :D Ensimmäinen kysymys oli, että pitääkö lähtee. Sanoin että pitää, mutta ei vielä. Kävin pariin otteeseen suihkussa, otin panadolia, hengitin, istuin jumppapallon päällä...Mikään ei oikeasti vaikuttanut mihinkään. Kymmenen aikaan alkoi tulla kymmenen minuutin välein ja ne oli jo aika napakoita. Ajattelin että niitten pitäs tihentyy siihen viiden minuutin väleihin, että voitas lähteä. Katottiin kaks jaksoa gossip girliä koneelta ja sitten en enää pystynyt olemaan kun väsytti ja supisti. Välit oli edelleen kymmenen minuuttia, joten yritin nukkua mistä ei tietenkään tullut yhtään mitään. Kärvistelin niiden kanssa puoli kolmeen asti ja soitin synnärille, että on viisi tuntia tullut säännöllisesti eikä auta suihku tai mikään. Ne sanoi, että voi ihan hyvin tulla jo jos en pärjää kotona. Sit lähettiin ja muistan matkasta aika vähän kun olin niin väsynyt. Ajettiin ensiavun eteen mistä menin sisään ja Joonas kävi viemässä auton parkkitaloon. Odottelin siinä ensiavussa ja sinä aikana tuli yksi supistus. Ylhäällä kätilö otti meijät vastaan, vei synnytyssaliin numero 4 ja antoi sairaalavaatteet. Kätilö kyseli kivunlievityksestä ja sanoin ottavani kaikki ehdotukset vastaan. Hän sitten kysyi haluunko mennä ammeeseen ja olin nii väsyny, että nyökkäsin vaan. Sit se kävi laittaa sen veden valumaan kun siinä menis kuulemma puoli tuntia ja sain sillä aikaa pukee sairaalavaatteet. Laitettiin miut käyrille ja kätilö teki sisätutkimuksen. Olin 3 senttii auki ja supistukset alko tuntuu koko ajan voimakkaammin ja kai ne tihenikin vähän. Sain sit ilokaasun siihen ku ooteltiin että se vesi laskis. Se kätilö meni kirjaamaan ja ne supistukset tiheni varmaan siihen viiteen minuuttiin. Kolme supistusta hengitin sitä kaasua ja sit alko oksettaa nii laitoin sen pois. Eikä se oikeestaan niihin supistuksiin auttanutkaan. Olin niin väsynyt, että olin aika hiljaa koko ajan mitä nyt supistuksen aikana vaikeroin. 

Kun kätilö tuli takasin niin se huomas miten paljon kivuliaampia supistukset oli ja kysyi haluanko ollenkaan sinne ammeeseen enää kun ei se varmaan auta. Sanoin etten halua ja kätilö ehdotti epiduraalia. Nyökkäsin ja hän soitti sitä anestialääkäriä paikalle. Sain sen tipan siinä odotellessa käteen ja olihan se tosi inhottavaa. Mutta siinä vaiheessa olin niin väsynyt, että vaan vaikersin. Sitten tultiin tökkimään selkää...Ja puoli tuntia tökittiinkin. Jälkeenpäin Joonas laski, että ainakin neljä pistokohtaa löytyi selkärangasta. Eli ei siis jotenkin mennyt oikeaan paikkaan se katetri. Se laittaminen vihloi inhottavasti ja supistukset tuli tiheempään koko ajan ja oli todella kipeitä. Lopulta anestialääkäri sanoi, että nyt se oli ehkä oikeassa paikassa joten varmuuden vuoksi laittaa vain puoli annosta lääkettä ja tulee puolen tunnin päästä laittamaan loput jos se vaikuttaa oikeassa paikassa. seuraavan supistuksen puolivälistä alkoi vaikutus ja kipu hälveni. Kätilö lähti taas kirjaamaan ja kahden supistuksen jälkeen käskin Joonaksen kutsua sen takaisin kun minua ponnistutti. Kätilö tuli ja otin housut pois sisätutkimusta varten. Joku iso kalvorakko oli edessä ja se ei voinut kuulemma tutkia joten pyysi lupaa puhkaista kalvot. Nyökkäsin ja sit se yritti puhkaista, mut ei onnistunu. Tuli joku toinen kätilö kokeilee ja se sit sai ne rikki. Vihreet veet oli nii ne selitti tilanteen siitä, että vauva pitää viiä sinne virvottelu huoneeseen tarkastettavaksi infektioriskin takia heti syntymän jälkeen. Olin sit sen 10 senttiä auki kun ne sai kokeiltuu ja sain luvan ponnistaa aina supistuksen tullessa.

Seuraavasta supistuksesta aloin ponnistella ja se tuntu ihan kamalalta kun se epiduraali ei vaikuttanu tieteskä tuonne alapäähän. Joonas seisoi siinä vieressä ja vältin katsomasta sitä kun se näytti niin avuttomalta. Muutenkin yritin keskittää ne vähät energiat ponnistamiseen. Ensin olin selällään, mutta se tuntui jotenkin huonolta niin käännyin kontalleen sängynpäätyä vasten kun se oli nostettu ylös. Siinä ponnistelin vähän aikaa ja se kipu oli aivan kauheaa. Taisin aina vähän rääkyä, mutta kätilö ei sanonut siitä mitään. Kätilö yritti että ei sais niin kovaa ponnistaa etten repeis, mutta esteleppä siinä...Jossain vaiheessa kätilö pyysi miut kääntymään selälleen, että sais helpommin sitten hoidettua sen tilanteen tytön syntymän jälkeen niiden vesien takia. Tuntui, että repeen ja pahasti mutta kätilö vakuutteli koko ajan miten rohkeesti ponnistin supistuksen loppuun saakka. Se oli synnytyksen kamalin ja kivuliain osuus kuten etukäteen ajattelinkin. Pian tytön pää syntyi ja meinasin pyörtyä kivusta kun kätilö vetäisi loppuosan tytöstä ulos. Jossain välissä Joonas oli soittanut kellosta toisen kätilön paikalle, että tämä veisi tytön sinne virvoitteluhuoneeseen. Tytöllä oli kuitenkin kaikki hyvin ja hän tuli melkein heti takaisin ja kätilö pyyhkäisi vähän sitä kakkaa pois. Tyttö tuli paidan alle ja kakkasi saman tien päälleni. Siinä sitten katseltiin Joonaksen kanssa tätä pikkuista peikkotyttöämme. Kellohan oli tosiaan 6:24 kun tyttö oli maailmassa. Kätilö tikkaili minuun sitten kolme tai neljä tikkiä ja se oli ponnistusvaiheen jälkeen kamalinta koko synnytyksessä, vaikka oli puudutuskin.  Lapussa minkä sain lukee, että toisen asteen repeämä välilihassa. Kun ne hoitajat sairaalassa katto niitä, että onko ne parantunu niin niitä ei kuulemma edes näkyny, että ne oli jossai tuolla sisäpuolella. 

Synnytyksen kesto siis ensimmäinen 8 tuntia, toinen 24 minuuttia ja kolmas 9 minuuttia. Kätilökin sanoi, että olinpas ensisynnyttäjäksi rivakka ja oli kiva hoitaa tuommoinen synnytys. Meidän kätilö oli tosi kiva ja oli mukavaa kun ei vaihtunut synnytyksen aikana vuoro. Tyttö oli salissa jonkun aikaa rinnalla, tuli uusi kätilö sekä joku opiskelija ja minä kävin suihkussa. Sillä aikaa tyttö pestiin ja Joonas seurasi punnituksia yms. Mitathan olivat tosiaan 3775g, 52cm ja 34cm. Painoa on enemmän kuin arvioitiin ultrassa, mutta tyttö on niin pitkä ettei näytä ollenkaan isolta tai pullealta. Pisteet ovat menneet 9/9/10. Sellasia tilanteita mitä miula jäi hauskana mieleen oli kun se anestialääkäri tuli antamaan loput siitä puudutuksesta ja kätilö huikkasi ovelle, että ei tarvii me synnytetään nyt! Ja sitten kun kätilö sanoi jossain vaiheessa sen perinteisen "täältä näkyy jo tukka" niin sanoin Joonakselle, että "Sillä on tukka!" :D Muuten olin niin väsynyt, että olin aika hiljaa koko synnytyksen ajan. Aamulla Joonas lähti vielä kodin kautta työhaastatteluun ja me siirryttiin osastolle huoneeseen 4. Seuraavana päivänä päästiin onneksi perhehuoneeseen sillä minua itketti aivan järjettömästi kun Joonas joutui vielä perjantai-iltana menemään yöksi kotiin. En tykännyt olla sairaalassa ollenkaan, edes siellä perhehuoneessa. Tuntui ikävältä kun kaikkea mitä teki kytättiin, enkä muutenkaan saa kauhean hyvin nukuttua vieraassa paikassa. Kotona tytön kanssa valvominenkin tuntuu paljon helpommalta kun sairaalassa tulin nopeasti hermostuneeksi jos en saanut tyttöä syömään tai nukkumaan. Kotona taas oon ollut ihan rauhallinen, vaikka toissa yönäkin valvoin neljä tuntia tytön kanssa kun ei onnistunut nukkuminen eikä syöminen. Paljon paremmin sisäistääkin tämän koko vauva-asian kun ollaan kotona. Tässä vielä joitain kuvia synnytyksestä ja sairaalasta.















26 kommenttia:

  1. Mitä piirteitä tyttö on perinyt teiltä?

    Jäikö synnytyksestä millainen yleiskuva, uskallatko enää hankkia lapsia? Mua jännittää kamalasti se kipu ja en tiedä siks uskallanko vauvaa hankkia. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoisesti tyttö on kuin tummempi versio minusta vauvana. :D Vaikea sanoa vielä yksittäisiä piirteitä.

      Ja miulle jäi positiivinen kuva synnytyksestä, vaikka tokihan se oli kivuliasta. Olin ehkä alunperinkin oikealla asenteella liikenteessä niin se auttoi paljon. :) Vielä se kipu on niin tuoreessa muistissa, ettei tee mieli ajatella uutta vauvaa mutta tiedän että se ajan kanssa unohtuu. Eli uskallan varmasti synnyttää uudelleen.

      Ja olet varmaan kuullut tämän monta kertaa, mutta se on sen kivun arvoista. Jotkut kliseet pitää paikkansa. :D

      Poista
  2. Millainen sun kroppa on tällä hetkellä, tuntuuko se ns. vieraalta?

    Miltä tuntuu nyt olla äiti kun unelmas on toteutunu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmönen välimalli... Mutta ei tunnu sen vieraammalta kuin raskaanaollessakaan. Eikä miula varsinaisesti oo kiire "omaan" kroppaan mutta ois kiva käyttää taas kihlaa ja laittaa toppatakin vetoketju kiinni. :D

      Poista
    2. Niin ja jotenkin en oo vielä sisäistänyt tätä äitiasiaa. Oon tosi onnellinen, että tyttö on tuossa ja raskaus+synnytys on vihdoin ohi. Mutta jotenkin en oo tajunnut, että se on oikeesti kasvanut miun sisällä monta kuukautta ja tullut minusta ulos. Jotenkin on vaan sellanen olo että se on lainassa tai jotain. :D

      Poista
  3. Hienoa että kaikki meni hyvin!:) millanen fiilis sulla jäi synnytyksestä?:) täältä löytyy neiti 5 viikkoa, kyllä nää pienet prinsessat on vaan ihania! Onnea vielä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä fiilis. :) Kiitos ja onnea sinne myös!

      Poista
  4. Kiva kun laitoit kuvia :) onnea vielä!

    VastaaPoista
  5. Mustakin oli tosi kiva että tässä oli paljon kuvia! Ja selkeästi selitetty muutenkin kaikki :) Neljänneksi alin kuva on niin hellyyttävä etten mä kestä! Oikein suloinen tyttö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäsit. :) Kiitos, hän on. <3

      Poista
  6. Onnittelut vielä!

    Ps. musta sen synnytyskertomuksen saa jälkitarkastuksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Miun yks huonekaveri ainakin sai sen siltä hoitajalta lähtiessään nii siks luulin itekin saaneeni... :( Noh pitää katsella ja kysellä.

      Poista
  7. Paljon onnea pikkusesta! :) iso tyttö tullu, meidän poika oli 3220g ja 48cm :D täyttää muutaman päivän päästä vuoden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja olihan tuo arvioon nähden iso. Mutta hirmu rimpulahan tuo on kun on niin pitkä. :D Onnea teidän vuotuiselle!

      Poista
  8. Ihana oli lukea tämä! Kiva kun oli kuviakin mukana postauksessa.

    Mun mielestä myös synnytyksen kivuliain osuus oli se, kun kätilö rupesi tikkailemaan repeämiä. Auts! Luulis että se nyt ei enää tunnu tommosen suorituksen jälkeen missään, mutta kyllä se vaan tuntui!

    Ihana pieni peikkotyttö, onnea vielä suuresti koko perheelle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos viimeisiä tuntuvia supistuksia (ennen epiä) ei lasketa, niin mustakin kivuliainta oli tikkaaminen! Mulla tuli kaiken lisäks vielä 7 tikkiä ja suurin osa sisäpuolelle että hallelujaa :( Mutta kertaalleen vielä onnittelut ihanasta pienestä prinsessasta <3

      Poista
    2. Joo niin minäkin luulin, että eihän se nyt missään tunnu enää kaiken sen kivun jälkeen...No väärässä olin. :D

      Kiitos. :)

      Poista
  9. Aika jännä, että miten eri sairaaloissa toimitaan. Mullakin tuli synnytyksessä vihreät vedet, mutta kuitenkin sain vauvan heti syliin, eikä viety mihinkään virkistyshuoneeseen :o

    Mutta nopea synnytys sulla ja suuret onnittelut pienestä tytöstä! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis hänet vietiin sen takia jos olisi vetänyt keuhkoihin sitä vettä niin olisivat sitten imeneet sen pois. Mutta ei ollut vetänyt niin toivat heti takaisin. :)

      Nopsaa toimintaa oli joo. Kiitos paljon! :)

      Poista
  10. Voi kun tulee oma synnytys mieleen. Suuret onnittelut pienokaisesta<3
    Tervetuloa seuraamaan myös minin blogiani vauva-perheen arjesta :)
    www.pienipoika2013.blogspot.fi

    VastaaPoista
  11. Tuon kun luin niin, tuli vaan ajatus selkeämmin etten ikinä halua lapsia itse. mutta paljon onnea teille tytöstä!

    VastaaPoista
  12. Ihana kertomus :') ja mua rupes huvittaa ku muistelin miltä itte näytin synnytyksessä, nii noista sun kuvista kyl huomaa et jokunen tovi on jo sinnitelty :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Joo no ei siinä missään hehkeimmässä tilassa kyllä tosiaan olla. :D

      Poista
  13. Siis PULLAA! Nyt järkytyin. :D Itellä oli ihan kammottava synnytys (48h), ja sain sentään voileivän, mut voi jumankaute et sen jälkeen oli nälkä, ja olisin varmaan räjähtänyt, jos olisin saanut pullaa. :D Söin meidän molempien eväät synnytyksen jälkeen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katoin sähköpostissa, että mitä ihmettä joku kommentoi synnytyskertomusta. Ja sitten kommentti koskee pullaa... :DD

      Ja oli muuten kuivaa pullaa. Ei sillä mie en kyllä pystyny syömään ollenkaan ja Joonas söi noi kaikki.

      Poista

Haluaisitko sanoa jotakin?